Translate

sunnuntaina, huhtikuuta 14, 2013

tiistaina, huhtikuuta 02, 2013

Näin meitä huijataan

Näin meitä huijataan Tämä juttu ei ole asiakkaalle  rahallisesti suuri, mutta puhelinliittymien operaattorit  keksivät pärjätäkseen mitä erilaisempia keinoja. Kilpailu on kovaa.

Meillä kävi näin. Laitoin linkin toisesta blogistani, jonne kirjoitin tarinamme. Jos asia kiinnostaa, niin klikkaa tekstiä: "Näin meitä huijataan".Puhelinoperaattori Elisan toimintaa en tule hyväksymään.

Itse olin vaihtamassa myös dna.han, mutta saunalahti sai ylipuhutuksi. Minulla oli saunalahella euron päiväsopimus ja sen vaihto toiseen liittymään hyväksyttiin ongelmitta, kun pysyin edelleen saunalahella.Itse innostuin saunalahen nopeammasta nettiyhteydestä, jota minulle tarjottiin hinnan nousun yhteydessä+puheluista enintään euron päivät. Jos olisin liittynyt dna.han, niinkuin meinasin, niin olisin joutunut samaan kahden liittymän kierteeseen.

lauantaina, maaliskuuta 30, 2013

Olenko ymmärtänyt oikein vai väärin?

Tänään huomasin, että luonnoksia oli yli 40, jotka olivat vailla julkaisua, Muutamat sisälsivät kuvan ja toisissa oli vain punainen ruksi. Julkaisin kaikki luonnokset ja nyt seuraa tarkastelu, onko bloggeri hävittänyt kuvia, kuten vuodatuskin. Viimeinen ruksin sisältämä luonnos oli vuodelta 2007. Onko kukaan törmännyt samaan asiaan, vai onko minulta jäänyt asia huomaamatta?

Nyt myöhemmin poistin ruksilliset kirjoitukset(kuvat).Kuvalliset  jätin poistamatta ja nyt on viimeinenkin järjestys ihan sekaisin. En ole vielä katsonut muita blogejani, onko siellä sama ongelma?

Mikä puutarhakasvi

Olen unohtanut tämän nimen

Meille tuli näin hauska pääsiäistervehdys, joten laitoin sen tänne ja lähettäjän luvalla.