Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehyksissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehyksissä. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, kesäkuuta 18, 2010

Eräänlainen kollaasi

Innostuin leikkimään pionin kukalla

torstaina, kesäkuuta 03, 2010

Nyt kesä on kauneimmillaan

Tämä kohta näytti tosi kauniilta, ainakin katsottuna veneestä

sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Syksyn värejä metsässä


Tulimme mökiltä ja otin muutaman kuvan. Kuvaus keskeytyi, kun takana oli jo kaksi autoa ja ne eivät päässeet ohittamaan meitä.

maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Kaunis heinäkuun ilta


Eilen illalla oli niin hieno sää, että innostuin kuvaamaan . Harmi vaan, kun kuva ei anna todellista tunnetta

perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Vanha kuva

Aitoa maalaiselämää vuodelta 1962. Tuntuuko kenestäkään tutulta?

keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009

maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Kuva tänään, otin ilman salamaa




http://skyley.blogspot.com/


 


Onko tämä kaunis ja milloin?


Silloin ennen taulu, jonka aiheena oli maalaismaisemat heinäseipäineen tai ruislyhteineen, olivat kauniita taulun aiheita. Mutta milloin ovat nämät rumat pyörylät? Kuvasin tarkoituksella ja laitoin kehyksiin.Vertailun vuoksi en keksinyt tähän heinäseiväsaiheista kuvaa mukaan.
Lähettänyt Marja-Leena klo lauantai, joulukuu 27, 2008
Tunnisteet:


Palaga kirjoitti...
Oikeaa asiaa kyselet!
28. joulukuuta 2008 11:18

maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Kesämuistoja vuodelta 2003

Selailin vanhempia kuvia.Tämä kuva on otettu entisen Metlan kesämökin rannalta laiturin päästä. Kyllä se kesäkin vielä tulee!



Olemme käyneet uimassa eräässä hiekkamontussa ja kerran huomasimme näitä elukoita. Niitä oli useita ja ne uivat vedessä ylös ja alas. Sen jälkeen emme ole käyneet siinä vedessä.Tässä kuvassa iilimato näyttää melkein oikean kokoiselta.

sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008