Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, lokakuuta 30, 2018

perjantaina, tammikuuta 09, 2015

Lisää tykkylunta

Puusto taipuu entisestään



Tuleekohan kesäksi vihreä kaarikuja?




Oksat taipuu ja nollakeli

Lehtikuusi lumen kanssa





Suven tullessa saamme odottaa, miten tämäkin koivu on kärsinyt.

perjantaina, tammikuuta 02, 2015

keskiviikkona, joulukuuta 31, 2014

Saunareissu mökillä

Auringon valo hurmasi meidät  tullessamme mökille. Sää nollassa.



Saunan porraskivet kiilsivät auringossa, osittain sulaneena


Lumi oli tehnyt enkeleitä eteiseen (mökin ikkunoihin)



Ihmettelin lumen kuvioita jäällä


Avanto tuli valmiiksi saunaamista varten


Auringon laskiessa avanto muuttui punaiseksi


Ja muukin ympäristö sai punertavaa sävyä


Pois lähtiessä kuu ilmestyi kurkistamaan


Kuuta piti vielä kuvata auton valoissa. Aina se on niin innostava.

torstaina, joulukuuta 25, 2014

Joulupäivänä mökillä


Oli erittäin rauhallinen tunnelma. Uutta lunta ja ehyt järven pinta. Kelkkailijat eivät vielä ole rohjenneet jäälle. Sää alle - 10















torstaina, marraskuuta 27, 2014

Saunareissu mökillä

Järvessä oli vettä jään päällä.Ulkona sää +2


Pimeä kerkesi tulla ja kokeilin kuvata salamalla


Saunan jälkeen olimme kynttilän valossa

maanantaina, marraskuuta 10, 2014

Lumipyryn jälkeen tuli suvikelit


Vettä oli kertynyt jään päälle. Tässä meidän uimapaikka.














Pitkospuut olivat vedessä ja jäässä


Saunarantaan oli kertynyt humuskerros, koska järven yläjuoksulla on turvetyömaa. Se on tullut tuulen ja vesilaineiden mukana ja jäänyt siihen. Saimme sen häädettyä pois, kun heilutimme vettä. Sitten siinä oli mukava käydä kastautumassa saunasta. Mutta eihän se uimapaikka ollutkaan tässä, vaan toisessa kohdassa.





Lumimyrsky oli katkonut puita mökilläkin.