torstaina, kesäkuuta 27, 2013

Tie oli poikki

Tullessamme tänään mökiltä, tielle oli tullut este. Toinenkin auto tuli peräämme. Siinä sitten mietittiin menemiselle ratkaisua. Puuta yritettiin vetää vaijerilla ja autolla. Viimein palasimme takaisin mökille hakemaan sahaa. Matkaa kertyi n. 7km lisää.

Järvellä tänään

Kukkia pihalta

Sateen jälkeen

Ukkosta ja jyrinää mökillä

maanantaina, kesäkuuta 17, 2013

Pieni lampi

Tämä lampi on kaivettu. Uutena se oli niin kirkas, että pystyimme siinä uimaan.Syvimmillään siinä on vettä lähelle pari metriä.Tulvien aikaan vieläkin enemmän. Vähitellen siinä alkoi kasvamaan   levää jota emme ole saaneet hävitettyä, vaikka olemme mekaanisesti sitä poistaneet. Jos joku tietää tähän levään poisotavan, niin kertokaa kommentteihin.
Tämä kuva on otettu digikameralla ja alimmaiset kännykällä samasta aiheesta.


Pieni lampi

keskiviikkona, kesäkuuta 12, 2013

Kävin sievässä kahvilassa

Ostin palan juustokakkua kotiin viemiseksi. Kakku oli hyvää, mutta harmittaa, kun en muistanut kysyä, minkä maan resptillä se oli valmistettu.Yritin tutkia makuja. Luulisin, että siinä oli jotain sitruunaista makuvivahdetta. Alimmaisessa kuvassa alinna on juustokakkua.